Atlaksen lyhytelokuvafestivaali

Osallistukaa Atlaksen lyhytelokuvafestivaaliin tiistaina 8.12. kello 18 kiltakommuunissa!

Festivaalilla on kaksi kilpailusarjaa, dokumentti ja draama, joihin kaikki Atlaksen jäsenet voivat osallistua. Festivaaliin voi toki osallistua videoteoksellaan myös sarjojen ulkopuolella, jos kilpailuasetelma tuntuu liian ahdistavalta.

Festivaaliin osallistuville teoksille (ohjeellinen) enimmäispituus on 8 minuuttia 13 sekuntia. Toisin kuin killan sisällä kuuluneet huhut kertovat, ei festivaalille osallistuvia teoksia tarvitse lähettää etukäteen taiteellisen johtajan kotiarkiston täytteeksi, vaan osallistuvat teokset tuodaan itse suoraan festivaaliin. Teokset kannattaa tuoda muistitikulla tai muulla sähköisellä tallennusvälineellä.

Kilpailun raadin muodostavat koko festivaalin yleisö, joka voi pikkulappusillaan äänestää voittajan kumpaakin sarjaan. Palkinnot voittajille ovat huikeat ja puinaiset.

Tarjolla jälleen suolakurkkuja ja oliiveja. Ainakin.

Atlas ry esittää: Star Wars -yö!

Nyt valomiekat ja Yoda-naamarit valmiiksi! Atlas järjestää itsenäisyyspäivää edeltävänä yönä kiltakommuunissa Star Wars -leffamaratonin. Tarkoituksena on yksinkertaisesti katsoa putkeen, pienillä tauoilla katkottuna, kaikki tähän mennessä ilmestyneet Star Wars -elokuvat.

Eka leffa lähtee pyörimään lauantaina 5.12. kello 18. Mukaan kannattaa ottaa istuin/patja/makuualusta, yöpymiseen tarvittavat kamppeet ja evästä, mutta huomaa että TAPAHTUMA ON ALKOHOLITON. Halutessaan voi pukeutua teeman mukaisesti.

Tapahtuma on tarkoitettu Atlaksen jäsenille ja tilaa on noin 30 henkilölle.

Tarkempaa infoa facebook-eventissä:
http://www.facebook.com/events/477332722468488/

Webmaster muistuttaa erinäisistä asioista

Tenttiarkisto
Tenttiarkistossa on maantieteen vanhoja tenttikysymyksiä (= tärppejä!). Tenttiarkistoa päivitetään täysin talkoovoimin, ja jokainen mantsan tentteihin osallistuva voi kantaa kortensa kekoon! Kirjoita tenttikysymykset ylös ja vie ne kiltahuoneen postilaatikkoon tai lähetä sähköpostilla osoitteeseen atlaskuvat@gmail.com. Kanssaopiskelijat kiittävät!

Kuvagalleria
Jos haluat lisätä Atlaksen tapahtumista otettuja kuvia kuvagalleriaan, lähetä ne osoitteeseen atlaskuvat@gmail.com. Jos haluat että jokin kuva poistetaan, laita viestiä tuohon samaan osoitteeseen.

IRC
Atlaksella on oma IRC-kanava #atlaskilta IRCnetissä. Jos et osaa irkata, katso uusi moderni IRC-opas!

Atlas Facebookissa
Atlaksen ns. virallinen Facebook-sivu on Atlas ry. Lisäksi mantsalaisilla on kaksi ryhmää: ATLAS – Oulun yliopiston maantieteen opiskelijat ja alumnit, joka on tarkoitettu kaikille Oulun yliopiston nykyisille ja entisille maantieteen opiskelijoille, sekä Mantsan All Stars jonka pääpaino on nykyisissä opiskelijoissa.

Atlas Instagramissa
Atlaksen hallituksen Instagram-tili on atlas_ry.

Palautelomake
Atlakselle ja/tai maantieteen laitokselle voi antaa palautetta palautelomakkeella.

Vuoden 2016 hallitus ja toimihenkilöt

Atlaksen syyskokouksessa 4.11. on valittu hallitus ja toimihenkilöt vuodelle 2016. Ensi vuoden kokoonpano on seuraava:

Hallitus:
– Puheenjohtaja: Kristel Tagel
– Varapuheenjohtaja: Katja Palosaari
– Sihteeri: Elina Nissinen
– Taloudenhoitaja: Niko Manninen
– KoPo-vastaava: Perttu Laakso
– SoPo-vastaava: Antti Kumpula
– Jäsenvastaava: Venla Honkala
– Tiedotusvastaava: Matti Partanen

Toimihenkilöt:
– Huvi- ja excuvastaavat: Rita Hiltunen, Maija-Leena Tapio, Noora Martinkauppi
– Urheiluvastaava: Sami-Heikki Juurikka
– Kulttuurivastaava: Janne Kirjavainen
– Mantsalehden päätoimittaja: Jonna Löfhjelm
– Mantsalehden toimittajat: Jutta Jurmu, Aleksi Nivala
– Ympäristövastaava: Venla Honkala
– YKL-vastaavat: Rita Hiltunen, Essi Jokinen
– OLuT-vastaavat: Sonja Rajanen, Jutta Jurmu
– EGEA-vastaava: Elina Heikkilä
– PSMS-vastaava ja PSMS:n johtokuntaan ehdotettava: Miikka Oikarinen
– Emäntä: Tiia Kivirikko
– Webmaster: Laura Rajanen
– Graafikko: Pieta Ronkainen

Pikkujoulut

Atlaksen pikkujoulut järjestetään perjantaina 11.12. Kaarlenholvissa. Luvassa on jouluista ohjelmaa, syötävää ja juotavaa sekä tietenkin erinomaista mantsaseuraa. Merkkaa siis jo päivämäärä kalenteriin! Lisää infoa tulee myöhemmin.

Marraskuun tapahtumia

3.11. Leffailta
Leffailta kiltakommuunissa tiistaina klo 18.

4.11. Syyskokous
Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 4.11. klo 16 mantsan laitoksen kahvihuoneessa MN210. Kokouksessa valitaan Atlaksen uusi hallitus ja toimihenkilöt vuodelle 2016.
http://www.facebook.com/events/905048856244907/

11.-12.11. Abipäivät
Atlaksella on tuttuun tapaan oma ständi Oulun yliopiston Abipäivillä 11.-12.11.

18.11. OLuT:in pikkujoulut
Luonnontieteilijöiden pikkujoulut Teekkaritalolla 18.11. kello 18.00 alkaen.
http://www.facebook.com/events/1662205584046390/

30.11. Hallituksen kokous
Hallituksen kokous maanantaina 30.11 klo 16 kiltakommuunissa.

Atlaksen syyskokous

Atlaksen sääntömääräinen syyskokous järjestetään keskiviikkona 4.11. klo 16:00 laitoksen kahvihuoneessa (MN210).  Kokouksessa valitaan hallitus ja toimihenkilöt vuodelle 2016.

Kaikki Atlaksen jäsenet voivat asettua ehdolle. Mukaan pääsee tulemalla kokoukseen, tai mikäli ei pääse paikalle, ilmoittamalla halukkuudestaan etukäteen puheenjohtajalle. Toimintaan on helppo tulla mukaan, sillä Atlakseen kaivataan uusia toimijoita joka vuosi ja useimpiin pesteihin ei vaadita aiempaa kokemusta. Hallituksen ja toimihenkilöiden toimenkuvista voit lukea täältä.

http://www.facebook.com/events/905048856244907/

Syyskokoukseen liittyen järjestetään kähmintäilta keskiviikkona 28.10. klo 18:00 Ravintola Caion kabinetissa. Kähminnässä hallitus ja toimarit kertovat Atlaksen pesteistä rennon illanvieton lomassa. Kaikkien hallitustoiminnasta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti tulla paikalle!

Bright Side of the Night V -valotikkubileet!

Pimeys valtaa kadut täällä pohjoisessa, mutta Sigman ja Atlaksen valotikkubileet taistelevat urheasti vuodesta toiseen valon puolesta! Tervetuloa mukaan juhlimaan valoja ja tikkuja Tivoliin torstaina 29.10. klo 22 alkaen!

Liput ennakkoon vihreiltä naulakoilta 27.-29.10. klo 10-14 halpaan hintaan 2 €, tai Tivolin ovelta edelleen halpaan hintaan 4 €. Lipun ostajille valotikku kaupan päälle! WOW!

Tapahtumassa mukana http://valotikut.fi/ – Koodilla ATLASSIGMA saat -15% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista. Kiirehdi ja tilaa omasi, koodi on voimassa 30.10. asti!

http://www.facebook.com/events/157491767931660/

ATLAKSEN LYHYTELOKUVAFESTIVAALI II

Viime vuonna uskomattoman suosion saavuttanut ATLAKSEN LYHYTELOKUVAFESTIVAALI SAAPUU TAAS!

Ajankohtana tänä vuonna on TIISTAI 8.12.2015 ja sarjoja on jälleen kaksi, DRAAMA JA DOKUMENTTI. Molempien sarjojen VOITTAJAT PALKITAAN RUHTINAALLISESTI maallisella materialla ja aisteja stimuloivilla virvokkeilla!

Tänä vuonna voi olla juuri sinun vuorosi raapustaa puumerkkisi kiltamme rikkaaseen kulttuurihistoriaan, joten virittele elektrooniset elävän kuvan tallennusvälineesi ja ikuista taiteellinen näkemyksesi liikkuvaan kuvaan!!

PS. TÄNÄKÄÄN VUONNA ENNAKKOSENSUURIA EI OLE.